JavaScriptin tulee olla päällä. This page requires JavaScript. Den sida kräver JavaScript.
Tämä lomake on tarkoitettu itsearviointiin ikääntyneen tai muuten arjessa apua tarvitsevan henkilön avun tarpeen ja saatavilla olevien palvelujen kartoittamiseksi. Vastatkaa kysymyksiin parhaan tietonne mukaisesti. Jos vastaate läheisen puolesta, ajattelkaa hänen tilannettaan. Täytetyn lomakkeen voi lähettää eteenpäin palveluohjaajalle, mutta se ei ole välttämätöntä. Jos lähetätte lomakkeen, palveluohjaaja ottaa teihin yhteyttä 7 arkipäivän sisällä.
Mikäli tarvitsette apua kiireellisemmin, soittakaa ikääntyneiden palveluohjaukseen OIVA-keskukseen. Palveluohjauksen neuvontanumeroon vastataan arkisin klo 9-15 välillä, puhelinnumero 014 266 1801.
Ikääntyneiden palvelut
Jyväskylän kaupungin ikääntyneiden palvelujen myöntämisen kriteerit ohjaavat kotiin annettavien palveluiden myöntämistä ja päätös kunnallisesti tuotetusta palvelusta tehdään palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä.
Tukipalvelut ja kotihoito
Kotona asumista tuetaan erilaisin kuntouttavin keinoin (mm. kuntouttava päivätoiminta) sekä erilaisilla kotiin annettavilla palveluilla kuten turva- ja ateriapalvelu sekä kotihoito.
Kaupungin kotihoidon ja tukipalveluiden tarpeen arvioi palveluohjaaja yhteistyössä asiakkaan ja omaisten kanssa. Arvioinnin perusteella asiakkaalle laaditaan henkilökohtainen hoito- ja palvelusuunnitelma. Suunnitelmassa huomioidaan asiakkaan omat voimavarat, omaisten osallistuminen hoitoon ja erilaiset tukipalvelut sekä kotihoidon palvelut. Asiakasta ohjataan hänen avuntarpeidensa mukaisesti, avuntarpeen ollessa vähäinen yksityiset palvelut ovat ensisijaisia.
Omaishoito
Teillä voi olla oikeus omaishoidontukeen, jos tarvitsette säännöllistä ja päivittäistä apua päivittäisissä toiminnoissa läheiseltä/omaiselta. Omaishoidon tuen tarvetta voit arvioida Omaolo palveluarvion avulla.
Voit tutustua omaishoidontuen myöntämisenperusteisiin.
Omaishoidontukea haetaan hakemuksella.
Lisätietoa saatte Jyväskylän kaupungin omaishoidontuen nettisivuilta.
Asumispalvelut
Perusedellytys asumisen palveluille on se, että henkilö ei selviydy kotona enää kotiin annettavien tukitoimien turvin. Asumista tuetaan myös palveluohjauksen keinoin ohjaamalla ikääntyneitä erilaisiin senioriasuntoihin sekä muihin ikääntyneille kohdennettuihin asumismuotoihin.
Tavoitteena on, että omassa kodissa asutaan mahdollisimman pitkään kotiin annettavien palvelujen turvin.
Asumispalveluihin hakeutuminen käynnistyy säännöllisen kotihoidon asiakkaiden osalta ottamalla yhteyttä oman alueen kotihoidon palveluesimieheen.
Mikäli sinulla ei vielä ole säännöllisiä palveluita käytössä, olethan yhteydessä OIVA-keskukseen täyttämällä tämä lomakkeen tai soittamalla.
Omaishoidontuen asiakkaat voivat olla yhteydessä alueensa omaishoidontuen palveluohjaajaan.
Asiakasmaksut
Tukipalveluiden, kotihoidon ja asumispalveluiden asiakasmaksuihin voit tutustua Jyväskylän kaupungin ikääntyneiden palveluiden asiakasmaksut-sivustolla.
Muita yhteydenoton keinoja
* Sähköisen huoli-ilmoituksen voi täyttää Omapalvelussa. Linkin Omapalveluun löydät Jyväskylän kaupungin sivustolta.
* Voitte halutessanne olla yhteydessä myös Omaks- digitaalisen terveysaseman Seniorichatin kautta, mikäli teillä on yleistä kysyttävää ikääntyneiden palveluista. Chat-keskustelun löydät Omaks-sivuston oikeasta alakulmasta.
* Jyväskylän kaupungin palveluoppaasta löydätte tarpeellisia yhteystietoja ja perustietoja palveluista.
Oma arvio-lomake on OIVA apu arjen apujen selvittämiseen. Lomake on jaettu viiteen osa-alueeseen. Jokaisessa osa-alueessa on tarkentavia kysymyksiä, joihin vastataan Kyllä, Ei tai En tiedä.
Vastauksissa ohjataan luotettaville sivustoille, joista saatte lisätietoja kyseisestä aiheesta. Linkit avautuvat uuteen välilehteen klikkaamalla.
Kyselyn lopuksi voitte jättää yhteystietonne, jotta teihin voidaan tarvittaessa olla yhteydessä palveluohjauksesta.
Lomaketta voi myös käyttää tiedon hankintaan omatoimisesti, ilman velvoitetta lähettää tietoja eteenpäin.
Jokapäiväisistä askareista suoriutuminen on tärkeää ikäihmisen hyvinvoinnin ja kotona asumisen kannalta. Mielekäs tekeminen ja oman näköinen arki sekä itsensä haastaminen sopivassa suhteessa tekevät kotona asumisesta turvallista ja hyvää. Jos myöhemmin koette avuntarvetta kodin siivous- tai pihatöissä, löydätte tukea siivouspalvelu listasta (Palse.fi).
Jokapäiväisistä askareista suoriutuminen on tärkeää ikäihmisen hyvinvoinnin ja kotona asumisen kannalta. Mielekäs tekeminen ja oman näköinen arki, sekä itsensä haastaminen sopivassa suhteessa tekevät kotona asumisesta turvallista ja hyvää.
Kotiapua voi hankkia yksityisiltä palveluntuottajilta. Palveluiden ostamisessa voitte hyödyntää kotitalousvähennystä. Lisäksi tietyissä tilanteissa palvelut on mahdollista saada arvonlisäverottomina. Jyväskylän alueen palveluntuottajat löydätte siivouspalvelu listasta (Palse.fi).
Ravitsemuksella on keskeinen merkitys ja tehtävä ikääntyneiden ihmisten terveyden, toimintakyvyn ja elämänlaadun tukemisessa. Hyvä ravitsemustila tukee kotona asumisen mahdollisuutta ja nopeuttaa sairauksista toipumista. Ikääntyneen ruokavaliossa proteiinin, vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti voi jäädä niiden tarvetta pienemmäksi, jonka vuoksi on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota monipuoliseen, värikkääseen ja maistuvaan ruokavalioon.
Ateriapalveluja voi hankkia yksityisten palveluntuottajien kautta. Palveluntuottaja tarjoavat yksityistä aterioiden valmistusapua kotona. Palveluiden ostamisessa voi hyödyntää kotitalousvähennystä. Lisäksi tietyissä tilanteissa palvelut on mahdollista saada arvonlisäverottomina.
Ruokavirasto ikääntyneen ravitsemus-sivustolta löydätte lisätietoa hyvän ravitsemuksen koostamisesta.
Asiointimahdollisuus on olennainen osa hyvän kotona asumisen turvaamista. Kauppa-apua voi ostaa yksityisenä asiointiapuna (palse.fi). Voitte myös olla yhteydessä omaan lähikauppaanne, kauppiaat tarjoavat kauppakassipalvelua kotiinkuljetuksella.
Itsenäisessä asioinnissa voitte hyödyntää palveluliikennettä.
Mikäli myöhemmin koette avuntarvetta kauppa-asiointiin, kauppa-apua voi ostaa yksityisenä asiointiapuna (palse.fi). Voitte myös olla yhteydessä omaan lähikauppaanne, kauppiaat tarjoavat kauppakassipalvelua kotiinkuljetuksella.
Asiointimahdollisuus on olennainen osa hyvän kotona asumisen turvaamista. Kauppa-apua voit ostaa yksityisenä asiointiapuna (palse.fi). Voitte myös olla yhteydessä omaan lähikauppaanne, kauppiaat tarjoavat kauppakassipalvelua kotiinkuljetuksella.
Itsenäisessä asioinnissa voit hyödyntää palveluliikennettä.
Etuudet
Taloudellinen turvallisuus on tärkeä hyvinvoinnin osatekijä. Kelan mahdollisia etuuksia ikääntyneille ovat eläkettä saavan hoitotuki, eläkkeensaajan asumistuki ja perustoimeentulotuki eläkeläisille
Asiakasmaksukatto
Kunnallisen terveydenhuollon asiakasmaksuissa on kalenterivuosittainen maksukatto, josta voitte lukea lisää Jyväskylän kaupungin terveyspalveluiden asiakasmaksu-sivustolta.
Edunvalvontavaltuutus
Ikääntyneen on hyvä tehdä ajoissa myös edunvalvontavaltuutus. Edunvalvontavaltuutuksella voi valtuuttaa haluamansa henkilön huolehtimaan asioistaan sen varalta, että tulee myöhemmin kykenemättömäksi huolehtimaan niistä itse. Lisätietoa edunvalvontavaltuutuksesta löydätte esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:
Sivusto vanhenemiseen ja vanhuuteen varautumiseen (vanheminen.fi)
Opas oikeudelliseen ennakointiin (SUMU julkaisut)
Digi- ja väestötietovirasto, edunvalvontavaltuutus
Taloudellinen turvallisuus on tärkeä hyvinvoinnin osatekijä.
Ikääntyneen on hyvä tehdä ajoissa edunvalvontavaltuutus. Edunvalvontavaltuutuksella voi valtuuttaa haluamansa henkilön huolehtimaan asioistaan sen varalta, että tulee myöhemmin kykenemättömäksi huolehtimaan niistä itse. Lisätietoa edunvalvontavaltuutuksesta löydätte esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:
Terveyden edistämisen päämääränä on ihmisten toimintakyvyn ja terveyden lisääminen sekä terveysongelmien vähentäminen. Terveyden ja hyvinvoinnin tärkeät taustatekijät liittyvät elintapoihin, elinoloihin ja ympäristöön vaikuttamiseen sekä palveluiden toimivuuteen ja saatavuuteen. Iäkkäiden ihmisten hyvinvointia tukevat useat eri asiat, kuten aktiivisuus, riittävä uni sekä hyvä ravitsemus. Toimintakyvyn heiketessä, ikääntynyt voi kokea olonsa turvattomaksi.
Jos koette terveydentilaan tai hyvinvointiin liittyviä vaikeuksia, voi olla hyvä selvittää asiaa tarkemmin omalla terveysasemallanne tai Omaks- digitaalisella terveysasemalla.
Turvapalvelu
Jyväskylän kaupungin turvapalvelu tarjoaa ympärivuorokautista turvaa jyväskyläläisille. Turvapalvelun rannekepainikketta painamalla on mahdollista saada apua äkillisissä tilanteissa, esimerkiksi kaatuessa tai sairauskohtauksen aikana.
Mikäli koette myöhemmin terveydentilaan tai hyvinvointiin liittyviä vaikeuksia, voi olla hyvä selvittää asiaa tarkemmin omalla terveysasemallanne tai Omaks- digitaalisella terveysasemalla.
Lääkehoitonne onnistumista edistää, kun pidätte yllä ajantasaista listaa lääkityksestänne ja huolehditte säännöllisistä omamittauksista kuten verenpaine, verensokeri ja paino.
Säännölliset lääkärikäynnit ja niiden yhteydessä tehtävä lääkityksen kokonaisarviointi pitää lääkehoitonne ajantasaisena, kertokaa lääkärillenne mahdollisesti kokemistanne haittavaikutuksista. Muistakaa uusia reseptit ajoissa, jotta saatte lääkepakkaukset hankittua ennen vanhan pakkauksen loppumista.
Annosjakelu- ja dosettijakelupalvelut
Apteekit tarjoavat koneellista annosjakelupalvelua, jossa apteekki toimittaa säännöllisesti käytettävät tabletit ja kapselit pakattuina kerta-annospusseihin kahdeksi viikoksi kerrallaan.
Annospussissa olevan päivämäärän ja kellonajan avulla on helppoa seurata, oletteko muistaneet ottaa lääkkeet ajallaan. Tämä on hyödyksi erityisesti, jos lääkitys sisältää erikoisannostelua (esim. tabletti joka toinen aamu tai vain kerran viikossa). Annosjakelupussit on myös helppo ottaa mukaan esimerkiksi matkalle tai käsilaukkuun. Asiakkaat maksavat vain toimitetuista lääkkeistä – ei kokonaisista lääkepakkauksista, kuten tavallisesti. Annosjakelussa käytetään lääkevaihdon piirissä olevia edullisia lääkevalmisteita
Lääkkeenjakoon apua löydätte:
Jos koette lääkehoidon kanssa vaikeuksia, voi olla hyvä selvittää palvelutarvettanne tarkemmin. Täytettyänne lomakkeen, lähettäkää se eteenpäin palveluohjaukseen.
Suihkuapua on mahdollista hankkia yksityisiltä palveluntuottajilta viikottaiseen peseytymisapuun.
Hygieniapalveluja tarjotaan päivätoiminnan tiloissa asiakkaille, joilla ei ole kotonaan peseytymismahdollisuutta, tai pesutilat ovat esimerkiksi vaarallisten rappujen takana. Jos koette vaikeuksia päivittäisen hygieniahoidon kanssa, voi olla hyvä selvittää palvelutarvettanne tarkemmin. Täytettyänne lomakkeen, lähettäkää se eteenpäin palveluohjaukseen.
Mikäli myöhemmin koette avuntarvetta, suihkuapua on mahdollista hankkia yksityisiltä palveluntuottajilta viikottaiseen peseytymisapuun.
Jos teillä on pukeutumisen kanssa vaikeuksia, voi olla hyvä selvittää palvelutarvettanne tarkemmin. Täytettyänne lomakkeen, lähettäkää se eteenpäin palveluohjaukseen.
Mikäli teille myöhemmin tulee pukeutumisen kanssa vaikeuksia, voi olla hyvä selvittää palvelutarvettanne tarkemmin.
Jos teillä on ruoan lämmittämiseen tai ruokailuun liittyviä vaikeuksia, voi olla hyvä selvittää palvelutarvettanne tarkemmin. Täytettyänne lomakkeen, lähettäkää se eteenpäin palveluohjaukseen.
Mikäli teille myöhemmin tulee ruokailun kanssa vaikeuksia, voi olla hyvä selvittää palvelutarvettanne tarkemmin.
Ikääntymisen myötä asumisentarpeet voivat muuttua ja omia asumisen vaihtoehtoja on hyvä pohtia riittävän aikaisessa vaiheessa. Turvallinen ja toimiva koti tukevat kotona asumista ja mahdollistavat itsenäisen elämän myös ikääntyessä. Ennakoi asumistarpeesi - varaudu vanhuuteen- sivusto tarjoaa tietoa ja tukea asumisasioiden järjestämiseen hyvissä ajoin.
Voi olla myös tarpeen pohtia, onko nykyinen asumisjärjestely turvallinen ja esteettömäksi toteutettava sekä millainen asumisympäristö tukee teitä elämän eri vaiheissa. Omannäköinen ja mielekäs asuminen eläkkeellä ollessani - video johdattaa aiheeseen. Voitte myös tutustua Kodin turvallisuuden tarkistuslistaan, jonka avulla voi näppärästi tarkistaa oman kotinsa turvallisuuden ja laatia suunnitelman puutteiden korjaamiseen.
Kodin tilat ja esteettömyys
Kotona voi tehdä monenlaisia järjestelyjä arkielämän helpottamiseksi. Turvallinen koti syntyy siten, että kotona vähennetään vaaranpaikkoja sekä selvitetään tapaturmien syitä ja puututaan niihin. Kävely on turvallista, kun kulkureiteillä ei ole turhia tavaroita ja kääntyneitä matonkulmia. Riittävä, häikäisemätön valaistus sisällä ja ulkona parantavat turvallisuutta ja helpottaa arkea. Kylpyhuoneessa turvallisuutta parantavat tukikahvat ja kaiteet suihkutilan seinissä, sekä WC-pöntön ja pesualtaan vieressä.
Lieteen voi asentaa liesivahdin, joka valvoo lieden lämpötilaa ja käyttöaikaa ja katkaisee virran automaattisesti, jos liesi kuumenee liikaa tai on päällä liian pitkään. Korkeajalkaiset, tukevat tuolit sekä tukikahvat seinissä ja portaikoissa helpottavat liikkumista.
Korjausavustukset ja korjausneuvonta
Kotona voi tehdä monenlaisia järjestelyjä arkielämän helpottamiseksi esimerkiksi pienin korjaustöin. Voitte tutustua ARAn myöntämiin korjausavustuksiin iäkkäille tai vammaisille henkilöille.
Jos teillä on kodin turvallisuuden kanssa vaikeuksia, ja koette, että hyötyisitte kodin esteettömyyden kartoituksesta,voitte olla yhteydessä Korjausneuvojaan. Myös Vanhustyön keskusliiton korjausneuvonta on käytettävissänne.
Onko nykyinen koti sopiva?
Voi olla myös tarpeen pohtia, onko nykyinen asumisjärjestely turvallinen ja esteettömäksi toteutettava sekä millainen asumisympäristö tukee teitä elämän eri vaiheissa. Omannäköinen ja mielekäs asuminen eläkkeellä ollessani - video johdattaa aiheeseen.
Liikuntaneuvonta
Jos liikkumisen määrä on liian vähäinen ja motivaatio liikkumiseen hukassa, voi apu löytyä liikuntaneuvonnasta. Liikuntaneuvoja antaa tukea liikkumisen turvalliselle aloitukselle ja auttaa sopivan liikuntamuodon löytämisessä.
Senioreiden liikuntaneuvonta on tarkoitettu toimintakyvyn kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi sekä elämänmuutosten tukemiseen. Kesto on 6 kuukautta. Neuvonta on maksutonta.
Tutustu Jyväskylän kaupungin Liikuntaneuvonnan palveluihin tästä.
Asumisympäristö
Kotona voi tehdä monenlaisia järjestelyjä arkielämän helpottamiseksi. Turvallinen koti syntyy siten, että kotona vähennetään vaaranpaikkoja sekä selvitetään tapaturmien syitä ja puututaan niihin.
Jyväskylän kaupunki tarjoaa ikääntyneille mahdollisuuden hyödyntää kuntoutuksen kotihoidon fysioterapeutin apua, joka arvioi asiakkaan toimintakykyä kotona. Tavoitteena on asiakkaan ja omaisten sekä jossain tapauksissa kotihoidon henkilöstön ohjauksella, apuvälineillä tai asunnonmuutostöillä edistää ikääntyneen kotona selviytymistä ja toimintakyvyn ylläpitämistä. Tilanteita joissa voi hyötyä kuntouksen fysioterapeutin kotikäynnistä, on esimerkiksi sairaalasta kotiutuminen tai toimintakyvyn laskeminen muissa tilanteissa.
Löydätte kuntoutuksen fysioterapeuttien yhteystiedot tästä.
Voi olla myös tarpeen pohtia, onko nykyinen koti sellainen, että siellä voi turvallisesti liikkua iän karttuessa tai toimintakyvyn heikentyessä. Omannäköinen ja mielekäs asuminen eläkkeellä ollessani - video johdattaa aiheeseen.
Asumisympäristö ja apuvälineet
Turvalliseen liikkumiseen vaikuttavat hyvät kengät ja kaatumispelkoa voi helpottaa hankkimalla apuvälineitä liikkumisen tueksi, kuten liukuesteet kenkiin, kävelysauvat, kävelykepin tai rollaattorin. Apuvälineitä voi tiedustella terveyspalvelujen Apuvälinelainaamosta tai niitä myyviltä yksityisiltä yrityksiltä.
Jos teillä on kotona liikkumiseen liittyviä vaikeuksia, voi olla hyvä selvittää palvelutarvettanne tarkemmin. Täytettyänne lomakkeen, lähettäkää se eteenpäin palveluohjaukseen.
Kaatumiset voivat vähentää kotona ja kodin ulkopuolella liikkumista, sekä aiheuttaa hankalia vammoja. Joissain tapauksissa turvapuhelinpalvelu voi lievittää kaatumisen pelkoa. Toistuvien kaatumisten taustalla vaikuttavat terveydelliset syyt on hyvä selvittää. Ottakaa yhteyttä omaan terveysasemaanne. Myös muuta palvelutarvettanne voi olla syytä selvittää tarkemmin. Täytettyänne lomakkeen, lähettäkää se eteenpäin palveluohjaukseen.
Ikääntyneen liikuntakykyä voi ylläpitää ja parantaa monipuolisella ja säännöllisellä liikkumisella. Liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille - UKK-instituutin ohjeisiin on hyvä tutustua.
Jyväskylän Senioriliikunnan sivustolta löytyy ohjattujen ryhmien ja omatoimiharjoittelun mahdollisuuksia. Seniorikortilla yli 65-vuotiailla ja kuluvan vuoden aikana 65-vuotta täyttävillä henkilöillä sekä vanhuus- että työkyvyttömyyseläkeläisillä, on mahdollisuus hankkia Seniorikortti omatoimiseen liikunnan harrastamiseen edulliseen kausihintaan.
Mikäli teillä myöhemmin tulee liikkumisen ja kaatumisen suhteen ongelmia, voitte tutustua turvapuhelinpalveluun sekä tarvittaessa ottaa yhteyttä omaan terveysasemaanne.
Jyväskylässä liikennöivä palveluliikenne on ensisijainen vaihtoehto ikäihmisten asiointiliikenteeseen. Palvelulinjat ovat matalalattiaisia pikkubusseja, joiden kyytiin on helppo tulla esimerkiksi rollaattorin kanssa. Kuljettaja avustaa matkustajia ja matkustaja voidaan tarvittaessa hakea kotiovelta saakka.
Mikäli teillä on ongelmia liikkua kodin ulkopuolella itsenäisesti, asiointiavun vapaaehtoinen voi olla saattoapuna esimerkiksi lääkäri-, sairaala- tai kauppareissuilla tilanteissa, joissa liikkuminen yksin tuntuu vaikealta tai turvattomalta. Voitte saada kerta-apua ja tukea asiointiin vapaaehtoispalvelu Vaparista.
Mikäli liikkuminen julkisella palvelulinjalla ei onnistu, on yli 65-vuotiaiden mahdollista hakea Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua. Kuljetuspalvelun myöntäminen perustuu terveyteen ja toimintakykyyn liittyviin kriteereihin ja siinä on tulo- ja varallisuusrajat.
Voitte hyötyä myös seuraavista linkeistä: Voimaa vanhuuteen.
Voitte käyttää kodin ulkopuolella asiointiin myös Jyväskylän palveluliikennettä.
Kaikissa elinjärjestelmissä, myös aivoissa tapahtuu ikääntyessä muutoksia. Nämä muutokset voivat haastaa kognitiivista suoriutumiskykyä ja itsenäistä selviytymistä arjessa. Muistin toimintaan heikentävästi vaikuttavia seikkoja on muistin vähäinen käyttö, masennus, sairaudet, liikunnan puute, väsymys, unettomuus sekä heikko ravinto. Myös jotkin lääkkeet voivat aiheuttaa haittavaikutuksia ja muuttaa normaalia aivotoimintaa. Muistisairaudelta voi suojautua terveellisellä ruokavaliolla, liikunnalla ja älyllisellä sekä sosiaalisella aktiivisuudella.
Muistitutkimuksiin kannattaa hakeutua, mikäli epäilette oman tai läheisenne muistin heikentymistä tai muistiongelmat ovat edenneet siten, että muistiin tulee toimintaa haittaavia muistiaukkoja. Muistihäiriöitä voi esiintyä kaikenikäisillä ja niiden syyt on tärkeää selvittää
Muistiongelmat ilmenevät monella eri tavalla:
Muistitutkimusten eteneminen
Muistitestiin on järkevää hakeutua hyvissä ajoin, koska silloin muistihäiriöitä pystytään hoitamaan paremmin. Jyväskylässä muistitutkimukset aloitetaan oman terveysaseman sairaanhoitajan vastaanotolla, jossa tehdään muistitesti.
Muistitesti pyrkii selvittämään, onko muistioireissa kysymys hyvänlaatuisesta muistamattomuudesta vai voiko kyseessä olla merkki alkavasta muistisairaudesta.Yleisimmin käytetty muistitesti on MMSE, jossa potilaalta kysytään kysymyksiä liittyen orientaatioon, muistiin, päättelyyn ja hahmottamiseen.
Muistitutkimukset jatkuvat tarvittaessa muistihoitajan vastaanotolla. Muistihoitaja kartoittaa haastattelemalla arjen sujumista ja toimintakykyä, samalla tehdään myös CERAD-arvio, joka on tarkempi muistitutkimus ja käytetty Alzheimerin taudin toteamiseen. Tutkimuksen jälkeen lääkäri arvioi viittaako testin tulos muistisairauteen.
Ottakaa yhteyttä omaan terveysasemaanne, jotta teille voidaan tehdä muistin tarkempia tutkimuksia.
Myös muuta palvelutarvettanne voi olla syytä selvittää tarkemmin, mikäli muistiongelmat haittaavat arkea. Täytettyänne lomakkeen lähettäkää se eteenpäin palveluohjaukseen.
Vapaaehtoisjärjestöjen tarjoama tuki
Keski-Suomen Muistiyhdistys ry- ja Keski-Suomen Muistiluotsi asiantuntija- ja tukikeskus - sivustoihin on hyvä tutustua. Yhdistys tarjoaa asiakkaille: tukea arkeen, tiedotusta, ohjausta ja neuvontaa, vertaistukea, virkistys- ja vapaaehtoistoimintaa, ensitieto- ja sopeutumisvalmennusta ja toisinaan siivousapua kotiin.
Muistipuisto on helppokäyttöinen ja innostava verkkosivusto, joka sisältää aivoterveyttä tukevaa tietoa, tekemistä ja käytännön vinkkejä. Käyttäjä oppii puistossa myös aivojen toimintakykyä edistäviä keinoja.
Muistisairaudelta voi suojautua terveellisellä ruokavaliolla, liikunnalla ja älyllisellä sekä sosiaalisella aktiivisuudella. Mikäli myöhemmin tunnette huolta muistiinne liittyvistä asioista, olkaa yhteydessä omalle terveysasemalle.
Jos teillä on paljon ja säännöllisesti avun tarvetta päivittäisissä toimissanne (esim. ruokailu, lääkehoito, peseytyminen) tai tarvitsette huolenpitoa ja valvontaa esimerkiksi muistisairaudesta johtuen ja läheisenne auttaa teitä, teillä saattaa olla oikeus omaishoidon tukeen. Täytettyänne lomakkeen lähettäkää se eteenpäin palveluohjaukseen, jos toivotte, että teihin ollaan yhteydessä.
Teillä on myös mahdollisuus täyttää Omaolo-omaishoidontuen arvio, joka arvioi oikeuttanne omaishoidon tuen saamiseen ja antaa toimintaohjeita.
Keski-Suomen Omaishoitajat ry antaa ohjausta ja neuvontaa omaishoitoon liittyvissä asioissa, sekä järjestää koulutusta, virkistystä ja vertaistukea omaishoitajille.
Keski-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry tukee omaisten, läheisten ja perheiden hyvinvointia, kun perheessä tai lähipiirissä joku oireilee tai sairastaa psyykkisesti. Yhdistys tukee omaisia eri elämäntilanteissa: voitte olla puoliso, sisar, lapsi, vanhempi tai huolestunut ystävä.
Mikäli teillä myöhemmin tulee tarvetta säännölliselle avulle, voi olla hyvä selvittää palveluidenne tarve uudestaan.
Hyvä uni lisää päivittäistä vireyttä ja pitää yllä toimintakykyä ja elämänlaatua. Unettomuus tai huonosti nukkuminen voivat lisätä ikäihmisen tapaturmavaaraa. Jos iäkkäällä henkilöllä on uni- tai nukkumishäiriöitä, niiden helpottamiseksi voi löytää keinoja keskustelemalla lääkärin kanssa. Nukahtamista voi helpottaa ja unen laatua parantaa huolehtimalla säännöllisistä nukkumaanmeno- ja heräämisajoista sekä noudattamalla itselle sopivaa vuorokausirytmiä ja liikkumalla ulkona.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta ja UKK-instituutin sivuilta voitte lukea unesta ja sen tärkeydestä.
Hyvä uni lisää päivittäistä vireyttä ja pitää yllä toimintakykyä ja elämänlaatua. Unettomuus tai huonosti nukkuminen voivat lisätä ikäihmisen tapaturmavaaraa. Jos iäkkäällä henkilöllä on uni- tai nukkumishäiriöitä, niiden helpottamiseksi voi löytää keinoja keskustelemalla lääkärin kanssa. Nukahtamista voi helpottaa ja unen laatua parantaa huolehtimalla säännöllisistä nukkumaanmeno- ja heräämisajoista sekä noudattamalla itselle sopivaa vuorokausirytmiä.
Pitkään jatkunutta unettomuutta on syytä hoitaa. Ottakaa yhteyttä omaan terveysasemaanne.
Kipu on henkilökohtainen kokemus, joka voi vaikuttaa arjen toimintakykyyn. Taustalla voi olla useita eri tekijöitä. Ennen kuin kipua voidaan tehokkaasti hoitaa, sen syy ja vaikeusaste pitää selvittää. Hoito koostuu sekä kivun aiheuttaneen sairauden että siihen liittyvien oireiden hoidosta. Kipuun liittyy usein oheisongelmia, kuten mielialan laskua ja unihäiriöitä. Näitä hoidetaan tarvittaessa erikseen.
Kipujen taustalla vaikuttavat syyt on syytä selvittää. Ottakaa yhteyttä omaan terveysasemaanne. Jos kivut vaikeuttavat päivittäistä itsestä huolehtimista, kuten esimerkiksi peseytymistä ja pukeutumista, voi olla hyvä selvittää palvelutarvettanne tarkemmin. Täytettyänne lomakkeen, lähettäkää se eteenpäin palveluohjaukseen.
Kipu on henkilökohtainen kokemus, joka voi vaikuttaa arjen toimintakykyyn. Jos teille tulee kipuja, on niiden syy ja vaikeusaste syytä selvittää terveydenhuollossa. Ottakaa yhteyttä omaan terveysasemaanne.
Alakuloisuus, ahdistus ja pelko on luonnollinen reaktio menetyksen, elämänmuutoksen tai kuormittavan elämäntilanteen kohdatessa. Mielen hyvinvointi rakentuu useasta eri asiasta, kuten arjen rytmistä, fyysisestä terveydestä ja mielenterveydestä sekä toimivista ihmissuhteista ja arjen mielekkäistä kokemuksista. Mielen hyvinvointi on arjen voimavara, joka on olennainen osa jokaisen ihmisen hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Sen ylläpitäminen auttaa ihmistä kohtaamaan arjen haasteet ja vahvistaa elämäntaitoa. Mikäli ahdistus ja pelko ohjaa elämää liian paljon, voi asiasta olla yhteydessä omalle terveysasemalle tai esimerkiksi Mieli Ry:n chattiin.
Mielenterveystalon sivuilta ja Mieli Ry:n sivuilta löytyy työkaluja mielen hyvinvointia tukemaan.
Kaipaatko päivääsi virkistävää tekemistä? Voit olla myös yhteydessä Vahvikelinjaan. Vahvikelinja on vapaaehtoisten avulla toteutettavaa ja Vahvike.fi-aineistopankkia hyödyntävä puhelinpalvelu. Tavoitteena on ylläpitää ikääntyneiden vireyttä ja voimavaroja tuomalla päivään vaihtelua ja mielenkiintoista tekemistä.
Mikäli myöhemmin tunnette huolta mielialaan liittyvistä asioista, olkaa yhteydessä omaan terveysasemaanne.
Sosiaalinen kanssakäyminen ja ihmisten tapaaminen on suuri voimavara arjessa ja se vaikuttaa toimintakykyyn. Ihmiset, jotka ovat arjessaan aktiivisia ja joilla on hyvät sosiaaliset verkostot, voivat paremmin. Yksinäisyyden tunne voi vaikuttaa elämänlaatuun heikentävästi. Mikäli liikkuminen kodin ulkopuolella ei itsenäisesti onnistu, voi ystävää ja sosiaalisia tapahtumia tiedustella kunnan ja järjestöjen järjestämistä tapahtumista.
Jyväskylän kaupungin lähitalot, virtapiirit ja kuntouttava päivätoiminta
Lähitalot Keskustassa, Kankaalla ja Huhtasuolla
Lähitalot Kortteli Klubi keskustassa ja Piippurannan Klubi Kankaalla ovat avoimia monen ikäisten kohtaamispaikkoja. Erilaiset vapaaehtoiset puhaltavat hengen talon toiminnalle jakamalla omaa osaamistaan ja aikaansa toisten iloksi. Yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin kanssa Jyväskylän omia palveluja unohtamatta. Myös järjestöt, yhdistykset ja yhteistyö kumppanit järjestävät avointa ja maksutonta toimintaa lähitaloilla.
Toiminta rakentuu osallistumisen, osallisuuden, kulttuurin, sivistyksen, liikunnan ja ajankohtaan sopivien tapahtumien ja teemojen ympärille. Lähitaloihin Piippurannan klubille, Kortteli Klubille sekä Huhtasuon yhteistoimintapisteelle on helppo ja mukava tulla niin toimimaan, harrastamaan kuin ihan vaan olemaan ja tapaamaan tuttuja. Yli sukupolvien väliset kohtaamiset ovat rikkaus Kortteli- ja Piippurannan Klubilla. Lähitalojen tarkoitus on olla lähellä ihmistä!
Virtapiirit ja seniorikahvila
Virtapiiri-toiminta sekä seniorikahvila ovat ikäihmisille suunnattua, kaikille avointa ryhmätoimintaa eri puolilla Jyväskylää, jotka tarjoavat yhdessä olemisen ja tekemisen mahdollisuuksia.
Virtapiiri-ryhmissä ohjaajina toimivat vapaaehtoiset vertaisohjaajat. Toiminnalla ehkäistään yksinäisyyttä, edistetään ikäihmisten omatoimisuutta, mahdollistetaan yhdessä tekeminen eri asuinalueilla sekä ennen kaikkea kohdataan samanikäisiä.
Täältä löydät: virtapiirien yhteystiedot ja aikataulut.
Kuntouttava päivätoiminta
Ikääntyneiden palveluiden kuntouttavassa päivätoiminnassa osallistutaan toimintaan, ryhmäkuntoutukseen ja tavataan muita ikäihmisiä. Päivätoiminnalla edistetään hyvinvointia ja itsenäistä kotona selviytymistä. Toiminnassa huomioidaan asiakkaiden tarpeet ja voimavarat. Kuntouttavaan päivätoimintaan hakeudutaan OIVA-keskuksen palveluohjauksen kautta. Täytettyänne lomakkeen, lähettäkää se eteenpäin palveluohjaukseen.
Vapaaehtoisten ja järjestöjen toiminta
Kansalaistoiminnankeskus Matara järjestää säännöllistä, avointa ja maksutonta toimintaa, johon ei tarvitse erikseen ilmottautua. Mataran säännöllistä toiminta ovat esim. Arki-infot, bingot, Bubi-visailut ja talousneuvola. Toimintaan voit tutustua täällä.
Kansalaisopiston toimintaan ja kursseille voi osallistua pitkin lukuvuotta.
Ikääntyneiden yliopisto on kaikille avointa toimintaa, jossa voi osallistua kursseille, seminaareihin ja saada esimerkiksi digineuvontaa.
Vapaaehtoispalvelu Vaparin ja Kulttuuriluotsi-toiminnan sivustoihin voi tutustua.
Löydätte järjestötoimintaa mm. Omaks Järjestöt-sivustolta. Järjestöt tarjoavat vertaistukea, tietoa sairauksiin tai eri elämäntilanteisiin sekä virkistys- ja vapaa-ajan toimintaa.
Ikääntyneen liiallisen alkoholinkäytön tunnistaminen voi olla haasteellista. Alkoholin aiheuttamia haittoja saatetaan pitää muista sairauksista johtuvina tai ikääntymiseen liittyvinä. Asian arkaluonteisuus voi estää avun pyytämistä ja tarjoamista. Tutkimusten mukaan ikääntyneiden alkoholiongelmien hoitojen tulokset ovat vähintäänkin yhtä hyviä kuin nuorempien, joten apua olisi haasteista huolimatta syytä hakea aina sitä tarvittaessa.
Alkoholin riskikäyttöä voivat aiheuttaa mm. läheisen, ystävän tai lemmikin menetys, elämän mielekkyyden katoaminen, masennus, ahdistus ja uniongelmat, ero parisuhteesta, rahahuolet, pelon tunteet, turvattomuus, suru, yksinäisyys tai avuttomuus, sairaudet, fyysisen toimintakyvyn ja kunnon heikentyminen, vammat ja kipu.
Alkoholiongelmaan saa apua terveyskeskuksista. Alkoholin käyttöä estäviä, käytön vähentämistä tukevia ja vieroitusoireita helpottavia lääkityksiä voi käyttää myös ikääntyneenä. Oheissairauksien, kuten masennuksen ja unettomuuden, hyvä hoito on tärkeää. Myös osallistuminen virikkeelliseen toimintaan tukee alkoholin käytön vähentämistä.
Jos teillä on päihteidenkäyttöön liittyviä ongelmia, voi olla hyvä selvittää asiaa tarkemmin omalla terveysasemalla.
Ikääntyminen ja alkoholi- sivustolta löydätte lisätietoja alkoholin käytön vaikutuksesta terveyteen ja hyvinvointiin.
Mikäli myöhemmin huolestutte itse tai läheisenne huolestuu päihteidenkäytöstänne, asiaa voi olla hyvä selvittää tarkemmin omalla terveysasemalla.
Kenenkään ei tarvitse kokea arjessaan fyysistä, henkistä tai taloudellista kaltoinkohtelua. Mikäli koet tulleeksi kaltoinkohdelluksi, voit ottaa yhteyttä alla oleviin numeroihin tilanteestasi riippuen;
Auttavia numeroita:
• Akuutissa hädässä, olkaa yhteydessä valtakunnalliseen hätänumeroon: 112, 24 h/vrk
• Keski-Suomen keskussairaala Päivystysapu 116117, 24 h/vrk (yhteydenotto ennen yhteispäivystykseen hakeutumista)
• Sosiaalipäivystys 014 266 0149, 24 h (akuutti lähisuhdeväkivalta tai sen uhka) Sosiaali- ja kriisipäivystys | Jyväskylä.fi
• Kriisikeskus Mobile 044 788 8470, arkipäivisin ma-to klo 8–20 ja pe klo 8–17 (menetyksen, väkivallan tai kriisin kokeneille, myös läheisille ja ammattilaisille) Kriisikeskus Mobilen kotisivut
Mobilen Pop-up Chatissa voit keskustella mm., jos sinua huolestuttaa jokin, olet kokenut jotain järkyttävää tai elämässäsi on kriisi. Chat on tarkoitettu Keski-Suomen maakunnan asukkaille ja on avoinna työtilanteen mukaisesti.
• Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry 050 468 8179, 24 h/vrk (turvakoti on tarkoitettu kaikenikäisille silloin, kun kotiin jääminen lähisuhdeväkivallan tai sen uhan vuoksi on pelottavaa.) Turvakodissa oleminen on maksutonta Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n kotisivut
• OIVA-keskus 014 266 1801, arkisin klo 9–15 (ikääntyneiden neuvonta ja palveluohjaus) Ikäihmisten neuvonta ja ohjaus | Jyväskylä.fi
Valtakunnalliset
• Nollalinja 080 005 005, 24 h/vrk (maksuton auttava puhelin läheisessä ihmissuhteessa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille, myös läheisille ja ammattilaisille) Nollalinja - Apua väkivaltaan 080 005 005
• Suvanto-linja 0800 06776, ti klo 13-15 (maksutonta neuvontaa ja tukea kaltoinkohtelua, hyväksikäyttöä, väkivaltaa tai niiden uhkaa kokeneille, myös läheisille ja ammattilaisille) Ikäihmisten kaltoinkohtelu – Suvanto ry
Mikäli myöhemmin koette kaltoinkohtelua, valitkaa vastaus “Kyllä”, josta löytyy kattava listaus auttavista tahoista.
Tämä lomake kerää henkilötietojasi Jyväskylän kaupungin ikääntyneiden palveluiden käyttöön, jos lähetät yhteydenottopyynnön palveluohjaukseen.
Tietojasi käytetään Jyväskylän kaupungin ikääntyneiden palveluiden OIVA-keskuksen yhteydenottoa varten. Tietoja ei luovuteta muuhun tarkoitukseen. Voit tutustua tietosuojaselosteeseemme tästä.
Täyttäkää alla olevat kohdat, mikäli haluatte palveluohjaajan ottavan teihin yhteyttä
Etäyhteydenotto palveluohjaajan kanssa onnistuu tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla.
Videokeskustelua varten laitteessasi tulee olla mikrofoni ja kamera.